Lastenkamari tai luoteiskamari

Herzogin Cecilie ja yhteys Pellakseen

Pellaksessa vuonna 1903 syntynyt Sven Eriksson tuli tunnetuksi Herzogin Cecilie -aluksen nuorena kapteenina. Herzogin Cecilie oli lippulaiva ahvenmaalaisen suurvarustajan Gustaf Eriksonin upeassa purjelaivastossa. Sven aloitti merimiesuransa parkkilaiva Promptilla ja purjehti sen jälkeen perämiehenä Killoranilla, Balticilla ja Jenolinilla, ennen kuin hänestä vuonna 1929 tuli Gustaf Eriksonin purjealuksen nuorin kapteeni.

Sven oli Herzogin Cecilien päällikkö aluksen ajaessa karille Devonin rannikolla Englannissa vuonna 1936. Vaimo Pamela Eriksson oli mukana aluksen viimeisellä matkalla. Pari oli tavannut aluksella yhdellä aiemmalla purjehduksella Pamelan ollessa matkustajana. Herzogin Cecilien haaksirikon jälkeen Sven ja Pamela Eriksson palasivat kotiin Pellakseen, ennen kuin toisen maailmansodan jälkeen muuttivat kahden lapsensa kanssa Etelä-Afrikkaan.

Svenille ja perheelle aluksen haaksirikko oli surullinen ja koko elämää leimaava tapahtuma. Haaksirikko oli siihen aikaan suuri uutinen, ja hylkypaikka houkutteli paikalle sankoin joukoin ihmisiä, jotka halusivat nähdä aluksen sekä seurata kuukausia kestänyttä pelastustyötä. Sven ei Herzogin Cecilien jälkeen enää koskaan toiminut kapteenina, vaan ryhtyi maatalon isännäksi ensin Pellaksessa ja myöhemmin omalla tilallaan Etelä-Afrikassa. Hän kuoli vuonna 1954 Etelä-Afrikassa, mutta hänet on haudattu perhehautaan Lemlandin hautausmaalle. Hänen vaimonsa Pamela asui viimeiset vuotensa Ahvenanmaalla ja kuoli vuonna 1984. Alla olevassa otteessa Lundbergin teoksesta kuvataan, miten Sven esitteli eksoottisena pidetyn vaimonsa Lemlandin talonpoikaisväelle.

Ni ska tro att det blir uppståndelse när Stella kommer till Granboda. Som skökan i Babylon i hatt och eldröd sidenklänning står hon i Lemlands kyrka medan prästen läser upp lysningen för henne och Josef. Och Josef njuter, han har slagit hela bygden med häpnad och fått alla halsar att vändas. […]  ”Ja, nog er det en vacker körka, fan ta mig”, konverserar hon […] Och mera i samma stil som ger oss anledning att betvivla att hon är döpt och konfirmerad. Hon använder vad hon har lärt sig av jungmän och matroser, för med Josef och styrmännen talade hon engelska. […] Nu står hon i Simons sal och säger: ”Her har jag bodd i ett tidigare liv. Ner jag kom in tenkte jag att no er jag hemma.

Ulla-Lena Lundbergin teoksesta Suureen maailmaan, 1991.

Erika ja Carl Gustaf Lundberg

Kirjailija Ulla-Lena Lundbergin romaanit Leo ja Suureen maailmaan pohjautuvat ja ovat saaneen inspiraationsa Pellaksen ja Granbodan tapahtumista. Ulla-Lena Lundbergin isänisän äiti Erika Lundberg, romaaneissa “Kristina”, syntyi Pellaksessa vuonna 1851. Erikssonin ja Lundbergin sukujen välille syntyi side, kun Pellaksen Erika meni naimisiin Carl Gustaf Lundberg (synt. 1839) kanssa, joka oli kotoisin saman kylän Hansaksen tilalta. Carl Gustaf oli laivuri ja talonpoika, hyvä naimakauppa nuorelle Erikalle. Carl Gustaf omisti osuuksia useista aluksista ja oli muutaman vuoden kuunarilaiva Leon päällikkönä.

Kerrotaan, että avioliitto oli onnellinen. Molemmat tosin kuolivat nuorina ja jättivät jälkeensä viisi poikaa. Kaksi nuorimmaista olivat vain 1-vuotiaita äidin kuollessa vuonna 1885 ja 5-vuotiaita, kun heidän isänsä kuoli vuonna 1889. Poikien huoltajaksi tuli äidinisä Erik Petter Pellaksesta. Toiseksi vanhimmasta pojasta Erikistä tuli Hansaksen isäntä. Hän oli vain 14-vuotias saadessaan tilan haltuunsa isä Carl Gustafin kuollessa. Erik oli silloin samanikäinen kuin äidinisä Erik Petter saadessaan Pellaksen haltuunsa.

Erikan ja Carl Gustafin viidestä pojasta vanhimmasta Carlista tuli pappi, Erikistä tilan isäntä, keskimmäisestä Algotista opettaja ja kahdesta nuorimmaisesta Gustafista ja Augustista, jotka olivat kaksoset, merikapteeneita. Nämä orvot pojat menestyivät hyvin elämässä ja neljä heistä eli korkeaan ikään. Merikapteeni August kuoli 40-vuotiaana Cádizissa sairastuttuaan yhdellä sinne suuntautuneista matkoistaan. Seuraavassa ote teoksesta Leo. “Kristina” kertoo haluavansa mennä naimisiin “Carl Gustafin” kanssa.

Får man fråga vem lilla hjärtat går och tänker på? […] “Eskils Carl Gustaf!” Erik Petter har på tungan att ropa: “Det måste jag förbjuda!” för så ropar fäder när deras döttrar hittar någon som de vill ha. All erfarenhet säger att unga flickor inte kan välja med förstånd. Nu får han bita ihop käften om orden i sista ögonblicket. Eskils Carl Gustaf är sjökapten och arvtagare till en gård som är större än Simons.

Ulla-Lena Lundbergin teoksesta Leo, 1989.

 

Pellaksen väki

Erikssonin perheen sukujuuret ulottuvat pitkälle Pellaksen historiaan. Suvun esi-isä Erik Petter Eriksson rakennutti talon, joka nykyään toimii museona. Useat sukupolvet ovat asuneet tilalla sekä ennen että jälkeen Erik Petterin. Suvun viimeinen omistaja Peder Eriksson, Erik Petterin lapsenlapsi, lahjoitti lapsuudenkotinsa ja mahdollisti näin sen, että tilasta voitiin tehdä maatila- ja sukumuseo. Erik Petterin jälkeläiset ovat jatkaneet museon toimintaa, joten Erikssonin perheen tarina tilalla jatkuu.

Laivurintalo Pellaksen toimintaa pyörittävät laajan Erikssonin suvun jäsenet sekä useat Pellaksen historiasta kiinnostuneet henkilöt. Muutamat museon perustamisessa mukana olleet henkilöt ovat edelleen eri tavoin aktiivisia yhdistyksessä. Tilan emäntänä on alusta asti ollut Freya Darby, joka on Erik Petter Erikssonin lapsenlapsenlapsi. Yhdistyksen puheenjohtajana on Folke Engblom, Erik Petterin lapsenlapsenlapsenlapsi. Myös Leif Lindvall on ollut mukana alusta alkaen ja tehnyt sekalaisia töitä tilalla. Leif on Erik Petterin lapsenlapsenlapsi. Vapaaehtoisena tilalla on ollut Rita Nordberg, joka on Erik Petterin lapsenlapsenlapsi.

Kiki Alberius-Forsman, toimittaja ja kirjailija, Granbodan kesäasukas on tehnyt henkilökuvat neljästä Erikssonin suvun jäsenestä, jotka muistelevat vilkasta elämää perheen asuttamalla Pellaksen tilalla. Henkilökuvat on luettavissa kokonaisuudessaan museo-oppaasta, ja Pellaksen väen Freya, Folke, Leif ja Rita kertovat tilan elämästä lyhyissä videoissa.