Läntinen salikamari
Läntinen salikamari
Läntinen salikamari, huone jonka oviaukossa on kirjaillut verhot, on yksi talon monista makuuhuoneista. Alakerrassa on neljä makuuhuonetta ja vintillä kaksi. Tai siis makuukamareita, kuten näitä huoneita Pellaksessa kutsutaan. ...
Kun perheen useamman sukupolven piti tulla toimeen saman katon alla, joskus paikalla oli jopa kolme sukupolvea, läntistä osaa asuttivat vanhemmat perheenjäsenet ja itäiseen osaan asettuivat nuoremmat. Talon läntistä osaa on myös vuokrattu kesävieraille silloin, kun puolet talosta oli tyhjänä. Talo jaettiin Irene Erikssonin kuoleman jälkeen, ja Erik Petterin pojanpoika Peder Eriksson osti Pellaksen länsipuolen huutokaupassa vuonna 1956.
Tässä huoneessa Peder nukkui vaimonsa Meryn kanssa, kun he tulivat vierailulle Amerikasta, jonne he olivat muuttaneet. Läntinen keittiökamari toimi heidän väliaikaisena keittiönään. Peder Erikssonin ansiosta hänen lapsuudenkotiinsa Pellakseen perustettiin museo 1990-luvun alussa. Talon toisen puoliskon omisti Pederin veljenpoika Rey Eriksson, joka yhdessä perheensä kanssa huolehti talosta setänsä poissa ollessa. Peder neuvotteli kaupat Pellaksen toisesta puolikkaasta Reyn kuolinpesältä 1990-luvun alussa ja lahjoitti talon museokäyttöön vuonna 1992.
Pellaksen upea laivurintalo
Pellaksen päärakennus on vaikuttava. Sen ulkopituus on 21,5 metriä ja leveys 11 metriä. Alakerran asuinpinta-ala on 250 neliömetriä. Osassa alakerran huoneista sisäkaton korkeus on yli 3 metriä. Lisäksi rakennuksessa on iso ja avoin vinttikerros. Nykyisen päärakennuksen rakensi laivanvarustaja Erik Petter Eriksson vuonna 1884. Pellaksen tilan omisti merenkulku- ja talonpoikaissuku Eriksson 1670-luvulta 1990-luvulle asti, jolloin tilasta tehtiin museo.
Pellaksen päärakennus on yksi Ahvenanmaan suurimmista laivurintaloista. Pellas on suhteellisen myöhään rakennettu laivurintalo. Useimmat Ahvenanmaan laivurintalot rakennettiin vuosien 1850 ja 1880 välillä. Pellaksen valmistuessa vuonna 1884, oli talonpoikaispurjehduksen kultakausi jo ohi. Kun Pellasta rakennettiin, Andersaksen komea naapuritalo oli ollut valmiina jo runsaat 20 vuotta.
Näiden kahden merenkulkuperheen välillä oli aina ollut kilpailua. Sanotaan, että Pellaksesta tehtiin yksi hirsikerros korkeampi ja muutama metri pidempi kuin Andersaksen naapuritalo, joka taas on leveämpi kuin Pellas. Pellaksen isännälle Erik Petterille oli tärkeää, että hänen talonsa oli suurempi. Pellaksen uusi päärakennus oli kylän viimeinen laivurintalo, ja sen valmistumiseen meni useita vuosia. Erik Petter oli jo vanha mies, 62-vuotias, kun uusi ja vaikuttava talo oli valmis. Näin Pamela Eriksson kuvaa kahden naapuritilan välistä kilpailua:
Pellaksen lähin naapuri oli Andersas, joka oli myös arkki, mutta vain pienemmässä koossa. Andersas oli joka tapauksessa melkein yhtä vaikuttava. Oikeastaan juuri siksi Pellaksesta tuli vielä vähän loisteliaampi, sillä naapuritila oli niin hieno.
Pamela Erikssonin teoksesta Hertiginnans sista resa, 1960.
Pellaksesta tulee museo
Vuonna 1989 ilmestyy suomenruotsalaisen kirjailijan Ulla-Lena Lundbergin teos Leo. Kirja kertoo ahvenanmaalaisesta kuunarilaiva Leosta, joka rakennettiin vuonna 1870 Siipyyssä, sekä alukseen liittyvistä ihmisistä. Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Granbodassa sijaitseville “Simonsin” ja “Eskilsin” tiloille, jotka todellisuudessa ovat Pellas ja Hansas, sekä näiden tilojen ihmisiin. Tämä on ahvenanmaalaisen museohistorian alku. Kirjassa “Simonsin” tila, joka siis todellisuudessa on Pellas, seisoo tyhjänä ja asumattomana ja odottaa herätystä Ruususen unestaan. Leon myötä herää kiinnostus ahvenanmaalaista purjehdusta kohtaan sekä ajatus museon perustamisesta tilalle.
Laivurintalo Pellas on ahvenanmaalaisen merenkulun aikakauden muistomerkki, ja tätä merenkulun muotoa kutsutaan talonpoikaispurjehdukseksi. Aikakausi alkaa noin 1850 ja jatkuu ensimmäisen maailmansodan loppuun asti. Tämän ajanjakson aikana lähinnä talonpojat panostivat rahtipurjehdukseen ja sijoittivat vaihtelevalla menestyksellä yhä suurempiin purjealuksiin. Menestyksen myötä sekä sen osoituksena tiloille rakennettiin uusia upeita päärakennuksia. Näitä rakennuksia kutsutaan laivurintaloiksi, ja ne ovat yleisiä erityisesti Lemlandin ja Värdön kunnissa, jotka olivat aikansa suurimpia merenkulun kuntia Ahvenanmaalla. Myös Pellaksen isännät rakennuttivat uuden ja tilavan talon Pellaksen tilalle. Kyseessä on todennäköisesti Ahvenanmaan suurin laivurintalo.
25. toukokuuta 1992 Peder Eriksson lahjoitti Pellaksen Ahvenanmaan merenkulkumuseolle. Peder oli viimeinen Erikssonin suuresta sisarusparvesta, joka kasvoi Pellaksen tilalla vuosisadanvaihteessa 1900. Lahjakirja allekirjoitettiin kauniissa Herzogin Cecilie -aluksen kapteeninsalongissa Ahvenanmaan merenkulkumuseossa. Pederin veli Sven Eriksson oli toiminut aluksen päällikkönä. Ahvenanmaan merenkulkumuseo asetti lahjoitukselle vaatimuksen, että tilan ylläpitämistä varten perustettaisiin organisaatio. Myöhemmin samana vuonna perustettiin yhdistys Skeppargården Pellas r.f. Ahvenanmaan merenkulku museo luovutti sen jälkeen tilan kaikkine omaisuuksineen uudelle yhdistykselle, ja vuonna 1995 museo avasi ovensa.