Tablet
Huone
Hjonen kuva

Sali

Tätä salonkia käytettiin juhlallisissa tilaisuuksissa, lukukinkereissä ja laivanvarustajien tilinpäätöksiä laadittaessa. Lapsilta oli pääsy kielletty, ja talvisin huone pidettiin suljettuna kylmyyden takia. Räjähdyksenomaisessa tulipalossa sali ja kaikki siellä olleet esineet tuhoutuivat täysin. ...

Harvinaislaatuinen tapetti painettiin uudelleen vanhojen valokuvien pohjalta. Pellakselle tunnusomaiset tuolit, joissa on selkänojassa sydän, tehtiin uudelleen tulipalon jälkeen. Kellokaappi, jossa on yksinkertaisia koristemaalauksia ja keskellä upotettu kello, on peräisin Andersaksen naapuritilalta. Kirjoituslipaston eli sifonieerin yläpuolella on valokuvia Erikssonin perheestä. Ylimpänä Erik Petter ja Brita Stina Eriksson vierellään lapsensa Erik August ja Erika Kristina puolisoineen ja lapsineen.

Salin seinällä olevissa valokuvissa on Erik August puolisonsa Irenen kanssa sekä heidän lapsensa. Erik ja Irene ottivat tilan hoitoonsa Erik Petterin ja Brita Stinan jälkeen. Åland- ja Wendla-alusten muotokuvat olivat Pellaksessa ennen tulipaloa, jonka jälkeen ne on entistetty. Nämä muotokuvat selvisivät kaikeksi onneksi tulipalosta, sillä ne olivat muissa tiloissa. Avenir-laivaa esittävä maalaus ostettiin Pellakseen tulipalon jälkeen. Salissa on urkuharmoni, joka oli tyypillinen esine laivurintaloissa, joissa usein pidettiin saarnoja, raamatunselitystilaisuuksia ja jumalanpalveluksia. Sohvan yläpuolella, eteläisellä seinällä on taiteilija Elvi Henrikssonin maalaus laivurintalo Pellaksesta.

Talonpoikaispurjehdus Pellaksessa

Pellaksen isäntä Erik Petter Eriksson oli varustajana toimiessaan seuraavien alusten päävarustaja: Trefanten, Fredrika, Augusta, Leo, Linnea, Elina, Ceres, Åland, Eli, Cedia, Primus, Elida, Wendla ja Freja. Näiden lisäksi hän oli osakkaana useissa aluksissa. Erik Petter Erikssonin aluksista kaikkein surullisenkuuluisin oli Leo, jota kutsuttiin Ihmissyöjäksi, sillä aluksella oli sellainen maine, että jokainen purjehdus vaati ihmishenkiä. Leo oli huonosta maineestaan huolimatta menestyksekäs laiva. Alusta kutsuttiin myös Rahalaivaksi, sillä se oli Erik Petter Erikssonin kaikkein eniten voittoa tuottava laiva. 

Pellaksen aluksista muutamat rakennettiin Lemlandissa, kuten Erik Petter Erikssonin ensimmäinen purjealus kuunari Trefanten sekä Fredrika, joka oli pitäjän ensimmäinen kuunari. Purjealuksista seitsemän tilattiin Siipyystä Pohjanmaalta. Siipyyssä rakennettiin useita purjealuksia ahvenanmaalaisille varustamoille. Vuoden 1874 jälkeen Pellaksen varustamotoiminta väheni, ja kun Pellaksen uusi päärakennus pystytettiin Erik Petter Eriksson ohjasi kahta alusta. 

Viimeinen Pellaksen omistuksessa ollut alus oli Freja, jolla Erik Petter Erikssonin poika August oli ottanut varustajan paikan isänsä jälkeen. Pienten, talonpoikien omistuksessa olevien ja puusta rakennettujen alusten kannattavuus laski 1800-luvun lopussa, ja August Eriksson jätti merielämän ja ryhtyi kokoaikaiseksi talonisännäksi Pellakseen. August Erikssonin useammasta pojasta tuli merikapteeneja ja laivuriperinne jatkui heidän kauttaan.

Tulipalo jouluaattona vuonna 2005

Jouluaattona vuonna 2005 Pellaksen päärakennus tuhoutui tulipalossa. Palo sai alkunsa sähkökaapista, ja talo oli jo ilmiliekeissä naapurien hälyttäessä palokunnan paikalle. Palo levisi salin kautta ylös avoimelle vintille, ja sekä sali että vintti tuhoutuivat täysin. Talon itäinen puoli selvisi paremmin ja osa sen puolen esineistä saatiin pelastettua. Täysarvovakuutuksen ansiosta talo oli mahdollista entisöidä palon jälkeen, ja rakennustyöt aloitettiin heti, kun raivaustyöt oli saatu valmiiksi. Talon hirsirunko oli selvinnyt palosta yllättävän hyvin. Vintin tuhoutuneet hirret korvattiin vanhoilla kierrätetyillä hirsillä sekä uusilla hirsillä Pellaksen omasta metsästä.

Tulipalo paljasti useita mielenkiintoisia yksityiskohtia siitä osasta taloa, joka selvisi palosta. Irtoilevien, nokisten ja veden vahingoittamien tapettien alta löytyi käsinmaalattuja tapetteja. Kunnostuksen yhteydessä huoneisiin tehtiin koristemaalaukset näiden löydettyjen alkuperäisten maalausten pohjalta. Vastaavanlaisia tapettikuvioita on myös Andersaksen naapuritilalla ja niitä on löydetty myös Söderbyn laivurintalosta Lemlandista ja yhdestä Vardössä sijaitsevasta laivurintalosta. Maalaukset on tehnyt Maalari-Gabriel Jomalasta. Salin uusi tapetti on käsinpainettu alkuperäisen tapetin mukaan. Kunnostettu talo vihittiin uudelleen käyttöön vuonna 2008.

Erik Petter Eriksson

Erik Petter Eriksson syntyi vuonna 1823 viidestä sisaruksesta vanhimpana. Erik Petter sai nuorena haltuunsa isiensä kotitilan Pellaksen. Isä kuoli vuonna 1837 ja jätti jälkeensä velkojen rasittaman kodin. Tarinan mukaan maatila kaikkine irtaimistoineen oli tarkoitus myydä huutokaupalla, mutta tarmokas 15-vuotias Erik Petter onnistui ylipuhumaan kaikki velkojat ja sai heidät odottamaan maksuvaatimustensa kanssa. Erik Petterin suunnitelmana oli rakentaa alus rahtipurjehduksia varten ja kerätä näin rahat isän velkojen maksamiseen.

Erik Petter meni naimisiin Brita Stina Persdotterin kanssa (synt. Rörstorpissa vuonna 1830, kuoli vuonna 1913). Pariskunnalla oli kaksi lasta, August ja Erika, jotka elivät aikuisiksi asti. August ryhtyi hoitamaan maatilaa ja Erika muutti naimisiin mentyään Hansaksen laivurintaloon Granbodassa.

Ensimmäinen alus, jolla Erik Petter Eriksson toimi päävarustajana, oli Trefanten. Erik Petter Erikssonin alus Fredrika oli aikanaan Lemlandin suurin alus sekä myös pitäjän ensimmäinen kuunari. Vuonna 1869 ja siitä kaksi vuotta eteenpäin Erik Petter Eriksson toimi juuri valmistuneen kuunari Leon päävarustajana. Aluksen hän rakennutti muiden osakkaiden kanssa Siipyyssä. Vuosina 1874–75 Erik Petter Eriksson toimi 10 aluksen päävarustajana, joista seitsemän oli rakennettu Siipyyssä. Erik Petter Erikssonin viimeinen alus Freja rakennettiin Lemlandin Söderbyssä.

Erik Petterillä oli hyvä maine kunniallisena miehenä ja hän teki suuria tuottoja laivoillaan. Häntä kutsuttiin “Lemlandin pankiksi”, sillä hän pyöritti omaa yksityistä lainaustoimintaa muille talonpoikaisvarustajille, jotka halusivat rakentaa aluksia. Erik Petter osasi kirjoittaa, mikä ei siihen aikaan ollut tavallista sillä seudulla. Hän oli itseoppinut ja järjesti huutokauppoja, laati perunkirjoja ja suoritti pesänjakoja sekä Lemlandissa että Lumparlandissa. Kun pienten puusta rakennettujen talonpoikaisalusten kannattavuus laski, Erik Petter päätti sijoittaa rahansa uuteen taloon sen sijaan, että olisi rakentanut uusia aluksia. Hän kuoli vuonna 1908.

Näin kuvataan Erik Petterin ajatuksia Pellaksen talon rakentamisesta teoksessa Leo:

Erik Petterillä on vieläkin osa veloista maksamatta, koska on kannattavampaa sijoittaa uusiin laivoihin kuin käyttää koko ylijäämä velan lyhentämiseen. Enää hän ei tunne yhtä pakottavaa tarvetta päästä sitä eroon. Suuret rahasummat eivät enää hirvitä häntä, ja hän on jo kauan ajatellut enemmän merenkulkua kuin velkoja. Päätöksestään hän ei kuitenkaan luovu: taloa ei rakenneta, ennen kuin velka on maksettu.

Ulla-Lena Lundbergin teoksesta Leo, 1989.

August ja Irene Eriksson

August (synt. 1856) sai Pellaksen hoidettavakseen isänsä Erik Petterin jälkeen. Hänestä tuli myös Freja-aluksen varustaja isänsä jälkeen. August aloitti merimiesuransa 13-vuotiaana toimimalla kajuuttavahtina. Kauppalaivuritutkinnon jälkeen hän oli päällikkönä kuunari Cedialla sekä parkkilaiva Augustalla, parkkilaiva Tähdellä ja parkkilaiva Frejalla ennen kuin ryhtyi vuonna 1902 kokoaikaiseksi talonpojaksi Pellakseen. August oli tunnettu hyvin varovaisena laivurina, joka ei ottanut turhia riskejä.

August oli kunnanvaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsen sekä kiinnostunut politiikasta. Augustin vaimo Irene kuului Ahvenanmaan laivuriaatelistoon. Hän oli Mathias Lundqvist vanhemman tytär Flakan Hindersin tilalta. Mathias oli yksi Lemlandin merkittävistä laivanvarustajista. Kerrotaan, että kyseessä oli kahden merkittävän suvun välinen järkiavioliitto. August kuoli vuonna 1931 ja Irene vuonna 1954.

Parilla oli yhdeksän lasta: Filip, Nils, Sally, Adele, Mery, Ebba, Jens, Sven ja Peder. Yhdeksästä lapsesta ainoastaan Filip kuoli nuorena sairastuttuaan matkalla New Yorkiin, jonne hänet on myös haudattu. Filip, Nils ja Sven kulkivat isänsä ja isoisänsä jalan jälkiä ja ryhtyivät merikapteeneiksi. Nilsistä tuli maihin siirryttyään maatalon isäntä Norrbyssä. Sven siirtyi myös maihin ja oli jonkin aikaa talonisäntänä Pellaksessa ennen muuttoaan Etelä-Afrikkaan. Jens ja Mery asettuivat asumaan kumpikin omalle tilalleen lähelle Pellasta. Sally ja Adele muuttivat puolisoidensa tiloille Lemlandin Norrbyhyn ja Flakaan. Ebba ei mennyt koskaan naimisiin ja jäi asumaan Pellakseen. Nuorin poika Peder muutti USA:han.

Erika ja Carl Gustaf Lundberg

Kirjailija Ulla-Lena Lundbergin romaanit Leo ja Suureen maailmaan pohjautuvat ja ovat saaneen inspiraationsa Pellaksen ja Granbodan tapahtumista. Ulla-Lena Lundbergin isänisän äiti Erika Lundberg, romaaneissa “Kristina”, syntyi Pellaksessa vuonna 1851. Erikssonin ja Lundbergin sukujen välille syntyi side, kun Pellaksen Erika meni naimisiin Carl Gustaf Lundberg (synt. 1839) kanssa, joka oli kotoisin saman kylän Hansaksen tilalta. Carl Gustaf oli laivuri ja talonpoika, hyvä naimakauppa nuorelle Erikalle. Carl Gustaf omisti osuuksia useista aluksista ja oli muutaman vuoden kuunarilaiva Leon päällikkönä.

Kerrotaan, että avioliitto oli onnellinen. Molemmat tosin kuolivat nuorina ja jättivät jälkeensä viisi poikaa. Kaksi nuorimmaista olivat vain 1-vuotiaita äidin kuollessa vuonna 1885 ja 5-vuotiaita, kun heidän isänsä kuoli vuonna 1889. Poikien huoltajaksi tuli äidinisä Erik Petter Pellaksesta. Toiseksi vanhimmasta pojasta Erikistä tuli Hansaksen isäntä. Hän oli vain 14-vuotias saadessaan tilan haltuunsa isä Carl Gustafin kuollessa. Erik oli silloin samanikäinen kuin äidinisä Erik Petter saadessaan Pellaksen haltuunsa.

Erikan ja Carl Gustafin viidestä pojasta vanhimmasta Carlista tuli pappi, Erikistä tilan isäntä, keskimmäisestä Algotista opettaja ja kahdesta nuorimmaisesta Gustafista ja Augustista, jotka olivat kaksoset, merikapteeneita. Nämä orvot pojat menestyivät hyvin elämässä ja neljä heistä eli korkeaan ikään. Merikapteeni August kuoli 40-vuotiaana Cádizissa sairastuttuaan yhdellä sinne suuntautuneista matkoistaan. Seuraavassa ote teoksesta Leo. “Kristina” kertoo haluavansa mennä naimisiin “Carl Gustafin” kanssa.

– Saako isä kysyä, ketä sydänkäpy ajattelee? […] -Eskilsin Carl Gustafia!

Erik Petterin kielellä on jo huuto: ”Sitä minä en voi sallia!: Niinhän isät huutavat, kuin heidän tyttärensä löytää sen, jonka tahdo saada. Kokemus osoittaa, etteivät nuoret tytöt  kykene valitsemaan järkevästi. Erik Petterin on pakko nielaista sanat viime hetkellä. Eskilsin Carl Gustaf on merikapteeni ja perimässä tilan, joka on suurempi kuin Simons.

Ulla-Lena Lundbergin teoksesta Leo, 1989.